26.9.2011, Helsinki-Vantaa –lentokenttä

Kyllä. Lentokentän välittömään läheisyyteen päädyimme Timseyn kanssa. Tämä oli sattumaa. Lähdin em. herran seuraksi varaosia metsästämään (auton omistaminen on varakkaiden puuhaa). Otimme kuvausvälineistön mukaan varmuuden vuoksi. Kun tarvittavat osat oli hankittu, jatkoimme matkaa vailla tarkempaa määränpäätä. Lentokone ilmestyi yllemme. T vinkkasi lentokentän läheisyydestä ja päätimme lähteä katsomaan, josko koneiden laskeutumista pääsisi näkemään lähempää. Ei aikaakaan, kun olimme jo nyppylällä, josta aukesi esteetön näkymä kiitoradalle. Tupakan jämistä päätellen paikka oli suosittu. Ihmekös tuo, koneita kun rullaa kentälle jatkuvasti. Jos ilmailu kiinnostaa, on tämä paras paikka koneiden tarkkailuun. Puolen tunnin aikana ainakin 20 konetta laskeutui pilvistä. Tuumimme, että iltavalaistuksella kuvaaminen olisi varmasti vielä mielekkäämpää. Kentän sadat valot tuikkisivat tuolloin tähtien tavoin. Varmasti tulemme tuon vielä kokemaan.

25.9.2011, Ilmatorjuntatykit, Käpylä

Sunnuntai oli kaunis. Niinpä päätimme nauttia siitä ulkoilmassa. Pakkasimme termarin, kiikarit, ja kuvausvälineet matkaan, ts. kevyt kantamus ja suuntasimme lähistöllä sijaitsevalle Taivaskalliolle. Lehdet olivat vaihtaneet väriä. Pihlajat olivat tyhjiä marjoista. Olivatko linnut käyneet jo mutustamassa ne? Tilhi-parka tulee pettymään. Viime vuonna lintuja oli sankoin joukoin ko. puissa lokakuun alussa. Eväshetkeä ei tilanne haitannut. Hieno sunnuntai.

24.9, Työväenopiston linturetki klo. 8.00-13.00

Kello herätti 7.00. Vaikka edellinen ilta oli venähtänyt, ei herääminen tuottanut tuskaa, olihan sälekaihtimien välistä luettavissa, että aurinko hemmottelisi lintutarkkailijaa. Kyseessä oli Helsingin Työväenopiston lintukurssin retki, part 2. Osallistuin elokuun alussa ko. kurssille, jonka teema oli syysmuutto ja erityisesti petolinnut. Paketti sisälsi neljät mielenkiintoiset kalvosulkeiset, yhden rengastusreissun ja kaksi retkeä Viikin lintuparatiisiin. Nyt kirjattava retki päätti kurssin viiden tunnin tietoiskulla tuulisilla peltoaukeilla.

Tuttu Jokeri –linja vei sovitulle tapaamispaikalle, jossa pirteät bongarit jo puhdistivat okulaareja ja virittivät kaukoputkiaan. Lähdimme hitaasti (lintuharrastajat eivät rynni) kulkemaan peltoa halkovaa tietä vain todetaksemme sen, jonka itse jo aiemmin olin huomannut, Viikki oli hiljainen. Vain muutama västäräkki ja suosirri ruokailivat lyhyiden korsien seassa. Kun linnut olivat hiljaa tai poissa, oli joukkio senkin edestä äänessä. Retkemme vetäjä sai vastata lukuisiin kysymyksiin, joista suurin osa ainakin sivusi lintuja. Päästessämme ruovikon reunalla sijaitsevalle lavalle, näimme vastakkaisella rannalla sijaitsevan puuston yllä villiintyneen varisparven. Ohjaaja tiesi kertoa pedon olevan läsnä ja muutaman sekunnin kaukoputken suuntaamisen jälkeen syy selvisi. Vanha merikotka, joka oli koko kesän aluetta hallinnut, istui mahtavana oksalla vähät välittäen raakkuvien valesyöksyistä. Aina yhtä vaikuttava näky, joskin Kristiinan merikotkat sytyttävät enemmän. Seuraava tarkkailun kohde oli kokonsa puolesta linnustomme toisesta ääripäästä. Ryhmämme vetäjän tarkka korva ei pettänyt, vaikka muut eivät piipitystä kuulleetkaan. Peukaloinen oli lähistöllä. Pieni, pusikon suojaa suosiva lintu on lähes mahdoton havaittava. Näin siis normaalille harrastajalle, joka on autuaan tietämätön niistä apuvälineistä, mitä todelliset harrastajat kantavat mukanaan. Ei kulunut ajatustakaan, kun ohjaajan kännykästä kaikuva peukaloisen ääni houkutteli linnun esiin. Näköhavainto oli kestoltaan vähäinen, mutta riittävä linnun nähdyksi kirjaamiseen.

Luulisi, että neljättä kymmenettä käyvä ymmärtäisi, että syksyllä sade saattaa yllättää, vaikka ennusteet olisivat vastaan. Tummat pilvet vyöryivät vauhdilla yllemme ja hyvä viisitoista minuuttia kului tornin alla väistellen laudoitusten väleistä putoavia pisaroita. Sateen tauottua lähdimme kohti lähtöpistettä, mutta emme pitäneet erityistä kiirettä. Matkalla näimme hempon, iso –sekä pikkulepinkäisen ja muutaman muuttonsa viime tinkaan jättäneen keltavästäräkin. Vaikka alueella oli enintään kymmenys siitä lintujen määrästä, jota se vielä kuukausi sitten tarjosi, oli reissullamme silti useampi laji edustettuna. Lisäksi oppia tuli taas enemmän kuin pääkoppa kykeni kerralla käsittelemään. Näin ollen voi siis sanoa, että retki oli enemmän kuin onnistunut.

14-18.9.2011

Lähdimme ke. 14.9 kohti savoa, tai Keski-Maata, niin kuin itse sitä kutsun. Hyvä tovi oli kulunut, kun viimeeksi siellä kävimme ilostuttamassa sukulaisia ja ystäviä. Laukut oli pakattu vetoketjujen kestoa uhmaten. Kuvauskalustolle tilaa teki muutama paitojen ympärille aseteltu sukkapari, jotka nostin takaisin kaappiin. Priorisointi ilmenee parhaiten pakkaamisesssa. Jalustat ja muut härpäkkeet saivat kuitenkin jäädä kotiin.

Taitoimme suurimman osan matkastamme pimeällä ja saavuimme perille kellon tapaillessa puolta yötä. Siksi aamu toikin yllätyksen. Maailma oli erivärinen kuin lähtöpisteessämme. Ruskan värit loistivat puissa ja pensaissa. Valitettavasti flunssa piti sisätiloissa suurimman osan päivistämme. Lähdimme perjantaina paikallisen Paloisvuoren maastoon (kiitokset oppaalle ja retkiseuralle), jossa maailma oli hiljainen muuttaneista linnuista. Puiden lehdet olivat suurimmaksi osaksi luovuttaneet ja karanneet keltaisina maan tasalle. Polkuja ympäröi toisenlainen metsä kuin rannikko tarjoaa. Ei parempi tai huonompi, mutta erilainen. Sellainen, joita satukirjojen aukeamat esittävät. Ihmettelimme vihreän sävyjen paljoutta ja yritin niitä kameralla kykyni mukaan tallentaa. Jos kyseisellä paikkakunnalla asuisin, viettäisin todennäköisesti paljon aikaa juurikin tuon korven varjoissa.

Aika meni jälleen kerran aivan liian nopeasti ja vierailumme päättyi sunnuntai-aamusta, jolloin hyppäsimme autoon, suuntana Valkeakoski. Aamuinen aurinko valaisi tien vierustan, jolloin puiden lehtien syksyiset sävyt suorastaan häikäisivät kauneudellaan. Luontovalokuvausta käsittelevä kirjallisuus kertoo aamun ja illan tarjoaman valon olevan parhain. Väittämä on oikein. Se lämmin sävy, joka vallitsi tuossa kauniissa maisemassa sai meidät pysähtymään muutamaan kertaan napsimaan kuvia. Tein itselleni lupauksen. Tulen koko kuvausarsenaalini kanssa samoille paikoille uudestaan. Uskon, että mikä tahansa vuodenaika tarjoaa kuvattavaa. Valkeakoski-Hyvinkää –välikin tarjosi matkansa alkupäässä hienoja maisempia, joita niitäkään ei sovi unohtaa kuvausmatkaa suunnitellessa. Lenssusta huolimatta reissumme oli mitä parahin, niin kuvaamisen kuin karkeloinnin kannalta. Kiitos asiaan vaikuttaneille ihmisille.

11.9.2011, Sunnuntai (retki, 7.30-11.50)

Pitäisi opetella Vanhankaupunginlahden kaikki tornit nimeltä. Kirjoitan ”päätornin” oikealla puolella sijaitsevalta rakennukselta. Eväät syöty. Tuntuu siltä, että murkina näyttelee suurta, ellei suurinta osaa retkilläni. Selvähän tuo onkin, ruoka ei maistu missään niin hyvältä kuin ulkoilmassa, luonnossa. Hanhia lukuunottamatta Viikin/V-kaupunginlahden alue on rauhoittunut ja hiljeneminen jatkuu mitä pidemmälle syksy ehtii. Petolintuja selkeästi vähemmän kuin pari viikkoa sitten. Tänään nähty ainostaan varpushaukka ja 90% todennäköisyydellä kanahaukka. Sitä en kuitenkaan havaintoihin kirjaa. Varmuus pitää olla, ennen luettelointia. Ei saa hötkyillä.

Punarintojen tiksutus valtaa tornia ympäröivät tiheäoksaiset puut. Välillä käyvät kylpemässä auringonvalossa uloimmilla oksilla. Sitten vauhdilla takaisin varjoihin. Niin yleinen kuin lintu meillä onkin, ei sitä liian usein näe kunnolla. Töytöhyypät lentelevät rantaviivaa pitkin kärsimättöminä. Liekö joku peto ajanut ne pakosalle. Ehkä vain kuitenkin vaihtoivat ruokapaikkaa. Hanhet huutavat taustalla. Pelloilla jo reilu tuhat yksilöä. Viime vuonna ennen lopullista muuttoaan niitä kerrottiin samoilla apajilla olevan 6000-10 000. Sitä odotellessa.

Sää aurinkoinen, lievästi tuulinen., lämmin.

9.9.2011, perjantai

Aamu Seurasaaressa. Klo. soi 5.45. Termari täyteen, eväät reppuun ja menoksi. Noin 6.20 hyppäsin 52-linjaan. Aamu oli jo selkeästi viileämpi. Uusi ”sport-aluskerrasto” saa todellisen kasteensa (osottautui hyväksi setiksi).

Kello on n. 9.15 ja istun S-saaren kalliolla. Toinen teehetki. Saari on siis kierretty. Heti alkutaipaleella kaksi isoa haukkaa (hiirihaukkoja?) tervehtivät minua petäjän oksalta. Talitiaiset ja oravat kerjäsivät koko kierrokseni. Antoivat kuvata, vaikka vastinetta eivät saaneet. Naputtelua siellä täällä. Palokärki kelossa, käpytikka toisessa. Yksi huutaa kaukana. Luonto on hereillä. Havaitsin, että kaunein värimaailma syksyisessä, kosteassa metsässä maalautuu 7-8.30 välillä. Näin siis ainakin tänän aurinkoisena aamuna. Sain kuvata kaunista hämähäkin verkkoa. Toivottavasti vastavalon ja pisaroiden iloittelu tarttui muistikortille tavalla, jolla se takertui seittiin.

Aurinko tekee juuri nyt kauneinta nousuaan. Hälytysajoneuvon ääni on ainoa, joka muistuttaa saarta ympäröivästä todellisuudesta, kiireestä, jota en tavannut polulla. Ihmisiäkin vain muutamia sonnustautuneena lenkkivaatteisiin. Nyt vihko reppuun ja linjuria odottamaan. Oli hieno aamu. Sää, tyyni ja aurinkoinen.

Linjurissa klo. 10.00 jälkeen

Onneksi lähdin kun lähdin. Saari täyttyi meluisasta katraasta ekaluokkalaisia. Hienoa, että koululaisia viedään luontoon, mutta kuvauskamppeet on viimeistään tuolloin pakattava reppuun. Onnittelin Timoa tekstarilla syntymäpäivän johdosta. Mies on vanhempi kuin juttunsa antaa ymmärtää :)